Keväästä asti olen päivittäin käynyt katselemassa ihmisten blogeja ja ihastellut ahkeraa päivittelyä.. omaa sydäntäni lähellä ovat olleet ruoka- ja käsityöaiheiset blogit. Niinpä itse päätin yhdistää nämä ja tehdä lähinnä tällaisen sekalaisen kuvallisen päiväkirjamaisen ruoka, käsityö ja askartelu blogin. Selvää, eikö totta? ;) Syy miksi näin, piilee siinä, että olen ihan tavallinen perheen äiti, enkä ole mikään erityisen etevä käsityöihminen. Ja ruuanlaittotaitonikin ovat ihan perustasoa.

Eräässä blogissa oli haaste verkkoponchon tekoon ja tartuin siihen, joten kiitän innostajaani suuresti. Koska ponchon seurauksena olen jälleen innostunut käsitöistä ja muutamat sukat ja tumput ja pipot ovat sen jatkumona valmistuneet. Jee!!

Joitakin jouluaiheisia askarteluita on varmastikin luvassa viimeistään marraskuun puolella.

Tämä ensimmäinen kuvani on kesän rapujuhlilta. Ravut ovat rantautuneet pakastealtaasta. Rapujen lisäksi oli majoneesia, valkosipulivoita, paahtoleipää, tilliä, sitruunaa. Ravut oli ns. ruokahalunherättäjän asemassa, koska eipä näissä punaisissa saksiniekoissa kovastikaan ole vatsantäytettä. Pääruokana söimme kinkkulaatikkoa ja salaattia, mutta kuvaa näistä ei ole.

218835.jpg