Tämä on tosi hyvä laatikko, ollakseen sarjassamme aivot narikkaan ateria. :)
7-8 perunaa
1 pss suikalekasviksia
1 prk tonnikalapaloja
4 valkosipulinkynttä
1 prk 7 % kasvisrasvasekoite
suolaa (laita sopivasti, ettei jää mauttomaksi)
Ripaus mustapippuria
Viipaloi perunoita vuoan pohjalle, levitä päälle purkki tonnikalaa sekä kasvikset että viipaloitu valkosipuli. Ripottele suolaa päälle. Laita viimeiseksi vielä kerros perunaa ja suolaa myös niidenkin päälle kumoa purkki "kermaa" komeuden päälle ja ripaus mustapippuria. laita uuniin 200 asteeseen noin tunniksi, alenna lämpöä ja anna hautua vielä kotvanen mielellään folion alla.

Onpa pakko tänne laittaa ikäänkuin päiväkirjamerkintönä.
Eilen iltasatua lukiessani tyttärelleni kysyin häneltä, että miksi hän haluaisi tulla isona? Hän ei aluksi oikein sanonut mitään, naureskeli vain. Kysyin, että haluaisiko hän lääkäriksi? Tai leipuriksi? Hän nauroi ja sanoi, että EIIII. Minusta tulee valottaja (tai valaistaja en muista tarkalleen)... minä kysyin jaa, että valottaja.. mitä se sellainen valottaja tekee. No se räpsii valoja, päälle, pois, päälle, pois. Sitten vielä tarkistaa, että valot pelaa. Minusta tämä oli niin hauska ammatinvalinta ajatus kolmevuotiaalta, että oli pakko se ihan tänne laittaa. Mukavaa tiistaita kaikille!
Tänään iltapalaksi pinaattikeittoa.
Pussi pakastepinaattia
1 l maitoa
3/4 dl jauhoja
1 rkl rasvaa
1 tl suolaa
sulata rasva kattilassa ja pyöräyttele jauhot siinä. Lisää pulet maidosta anna kuumeta lisää toinen puolet maidosta, pinaatti ja suola, sekoita... anna kiehahtaa. Ohje jotensakin pinaattipussista

Maistuipas tosi hyvältä pitkästä aikaa. Ja terveellistä.
Heipsistä blogikansa!
Onko muillakin vuodatuksessa sama ongelma, että tietoa ei tule uusista kommenteista? Lisäksi tilastot ovat mielestäni jämähtäneet sekä uusia sivupohjia kokeiltaessa ei anna esikatsella vaan sivupohja täytyy aina julkaista nähdäkseen sen. Ei nämä asiat maata kaada, koska muuten pelittää ihan hienosti, ajattelin vaan tiedustella, että onko tähän joku ratkaisu? Jos ei ole, niin sitten mennään ihan näin =)
Mihanna lähetti minulle tämän hauskan haasteen!
Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista ja tarinan löytö/haasteblogista, ottamalla yksi virke kustakin. Haasta ne blogikirjoittajat tekemään oma tarinansa joilta lainasit virkkeet, paitsi ei tämän tarinahaasteen löytöblogia!
Tunnelma oli paikan päällä hyvin juhlava. Orkesteri soitti musiikkia ruokailun lomassa ja pöytä oli katettu sesongin herkuilla . Minä lisäsin siihen vielä liivatetta ja hyydytin muffinssivuokissa. Mietin mitä antaisin isälleni lahjaksi, kunnes keksin (yllätys, yllätys)Ainakin 40-50 vuotta vanhaa paperia ja itse tehtyjä nappeja! KIITOS! Nää on aivan ihanat!
Tarjuska (sininen)
Hiekkaoliivi (hiekka)
Ullanunelma (vaaleanpunainen)
Kasil`s (Vihreä)
Mihanna (Turkoosi)
Osallistuminen vapaaehtoista
Kävin tehtailemassa itselleni napin.


Tästä voit napata napin mukaasi, jos haluat lisätä linkkini sivuillesi tai olet näin jo tehnyt
Niin ja suuret kiitokset kaikille sivuillani käyneille. Mahtava lukema tullut suhteellisen lyhyessä ajassa laskuriin =).
Ihanaa toista Adventtisunnuntaita kaikille ja mukavaa viikon alkua
Kymppitonnin lähestyessä juhlistan näillä herkullisilla muffinsseilla... =) Ohje oli pitkään hukassa, kunnes tänään viimein löysin tämän. Joskus olen tehnyt näitä juhliin ja usein sain aina reseptin laittaa mukaan. Valkosuklaallakin olisi kiva kokeilla tai yhdistellä.
Ohje: Fazer
Todella herkulliset Amerkkalaiset muffinssit onnsituvat loistavasti tällä reseptillä.
100g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa
4dl vehnäjauhoja
1dl tumma kaakaojauhe
2 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
100g tumma block- suklaa (tai muu tumma suklaa)
Sekoita pehmeä rasva, sokeri, munat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa vähitellen rasvaseokseen. Rouhi suklaa ja lisää taikinan joukkoon. Jaa taikin muffinssivuokiin (alu) ja paista uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä.
Koristele esim. sulalla suklaalla.
Ohjeessa sanotaan, että riittää 12 muffinssiin, mutta kokemuksesta tiedän, että jos haluaa suuria "hattu" muffineja kannattaa laittaa aika täyteen vuoka, näin ollen taikina riittää 10 vuokaan.
Siivilöi jauhot rasvaseokseen:

Sekoita varovasti jauhot ja lisää paloiteltu suklaa:

Täytä vuoka reilusti taikinalla:
:
Anna muffinssien jäähtyä uunista oton jälkeen, niin vuoka irtoaa helpommin. Koristele

Nämä ovat todella hyviä :)
Kermapippurikastike:
Tein kastikkeen paistinpannulla (omalaatuinen resepti)
laita pannulle tippa voita,1 rkl jauhoja (älä anna ottaa väriä) kaada sekaan purkki "kermaa" (esim. pirkan kasvirasvasekoite 7%) 1tl sinappia, ripaus sokeria ja mustapippurirouhetta. Sekoittele kastiketta miedolla lämmöllä, varo polttamasta.
JUUSTOISET LIHAPULLAT
700g jauhelihaa
maun mukaan emmental juustoa raasteena
2 valkosipulinkynttä
2 siivua paahtoleipää (liotettu vedessä)
2 kananmunaa
2 tl paprikajauhetta
ripaus mustapippuria (rouhe)
1 lihaliemikuutio sulatettuna 1 dl vettä
1 rkl sinappia
sekoita ja paista uunissa 175 astetta n. 30min.
Laita paiston jälkeen vielä tarjoilukulhoon ja kaada kastike päälle, raasta pintaan emmentaalia ja laita takaisin uuniin ylälämmölle kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä.

Nämä lihapullat oli tämän kastikkeen kanssa todella herkullisia.
Alkoi tehdä hurjasti mieli jotain grilliruokaa. Ja grilliruoan puutteessa pyöräyttelin sitten pyttipannun joka ajoi asiansa :)
1 hengelle:
2 perunaa kuutioituna
1 Wilhelmin makkarapihvi kuutioina
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
voita paistamiseen
suolaa
aromisuolaa
ripaus mustapippurirouhetta
Kananmuna paistettuna
